maanantai 24. toukokuuta 2010

Uusi ompelukone

Uusi ompelukone kotiutui perjantaina, mutta vasta tänään pääsin testaamaan. On poltellut! Eihän tuo ihan unelmien kone ole, mutta ihan hyvä perusmasiina. Jos finanssipuolesta ei tarvitsisi välittää, hankkisin teollisuuskoneen: Pfaffin tai Janomen vaikka. Ja brodeeraavan koneen. Ja lisäksi peitetikkisaumurin. Neljäskin vielä olisi haaveissa, järeä nahkaa ompeleva. Mutta kun ihmisen viiraus on sitä mallia, että kaikki liikenevä likviditeetti syydetään talovanhukseen, niin Singer 8280:lla surruutellaan.


Edellinen koneeni oli tämän esiäiti. Sillä olen ommellut kymmenisen vuotta, paljon! Tästä uudesta näyttäisi olevan lastentaudit korjattu. Puolakotelossakin on palattu vanhaan hyvään aikaan. Ihan samanlaiset puolakotelot muistan 70-luvulta koulun käsityöluokan koneista. Ihka ensimmäistä Singeriäni muistelen kaiholla. Se oli juuri Se Ihana kukin koristeltu poljettava, joka taittui pöytänsä sisään. Annoin sen joskus lainaan ja sille tielleen jäi.






Ompelin harjoitustyönä Otsolle pari lyhythihaista viidakkopaitaa. On tuo vaan niin ihana kangas!

1 kommentti:

Pirjo-Riitta kirjoitti...

Enpäs ole täällä aiemmin käynytkään.
Aivan ihania ompeluksia, niin viidakkopaidat kuin tyttöjen mekot tuossa alempana! Kauniita!