sunnuntai 25. joulukuuta 2011

Joulutunnelmia kotona


Piparitalkoot pidettiin aatonaattona. Nyt pipareita riitti uuniin ja koristeltavaksi asti. Yksi taikina jo aiemmin syötiin viimeiseen muruseen.



Kuusi laitettiin aatonaattona. Samana iltana se jo kaatuikin ensimmäisen kerran.



Ompelin askarteluhuovasta pienen kuusen, jonka jalkana on vanha lankarulla ja sisällä tukena jätskitikku. Puinen kiemurakuusi on löytynyt joskus kirppikseltä kesähintaan. Hyasintit istutin säilyketölkkeihin (etiketit pois ja muutama reikä pohjaan). Suunnitelma A oli kääräistä hyasinttien juuriosa sammaleeseen ja istuttaa lasipurkkin niin, että sammal näkyy kauniisti lasin läpi. Sopivankokoiset purkit olivat kuitenkin hukassa, joten tässä suunnitelma B.


Tätä vierasta odotettiin ja jännitettiin.


Pönötyspotretti Joulupukin kanssa jäi haaveeksi.


Sisustus- tai joulublogiin ei meidän kaadetulla maatiaiskuusella ole asiaa. Meidän näköinen kuitenkin, omasta pikkuruisesta metsästä, isän ja lasten hakema.

"Joulupukki ei oo kuullu meidän kepposista!" hihkui Aurora lahjapinon äärellä pukin mentyä.

4 kommenttia:

Sirkku kirjoitti...

Teidän kuusi on upea! Kantamallako kuusenhakijat sen toivat?
Ihana, että voit pitää pienen hengähdystauon puodista. Joulukuu taisi olla aika kiireinen.
P.S. Avainketju on hyvin mieleinen minulle. Sen alkuperästä tulee päivittäin kyselyjä.
Levollista (ja idearikasta) lomaa sinulle!

Anonyymi kirjoitti...

Hyvää Tapania<3

Ullan pesue

kanaemo kirjoitti...

Ihana tuo Auroran kommentti! :D Kovin fiksusti noilla lapsilla leikkaa. Kanelikin tokaisi taannoin yhdelle tutulle ihmiselle, että "Aika harvakseltaan lipsahtaa" kun tämä kyseli, että kiukutteleeko Kaneli koskaan. ;D

Ihania joulukuvia siulla!

Meidän kuusi pysyi sentään pystyssä, mutta muuten ei ollut mikään huikaiseva kaunotar, mutta omasta metsästä sekin.

Ihanaa uuden vuoden odottelua teille!

Jasmiina kirjoitti...

Kiitokset teille!

Sirkku: Nyt vasta älysin yhdistää SINUT tilaajaksi :D Hyvä, että tuli mieluinen! Kantamalla toivat kuusenhakijat kuuset (tuo olkkarin isompi ja Otsolle & Auroralle pienet), metsä on ihan talon takana. Hevosella olisi tunnelmallista hakea - paitsi meidän otuksilla kuusi päätyisi todennäköisesti jonkun naapurin pihaan ja isolla ryskeellä...

Meille saatiin sähköt vasta tänään, sähkökatko kesti 4½ vrk. Siitä (ja muustakin) myöhemmin.