sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Hyvää Pääsiäistä

Meillä on saatu nauttia harvinaisesta herkusta: koko perheen yhteisestä vapaapäivästä. Oma valinta tietysti, että jompikumpi aikuisista on töissä toisen hoitaessa lapsia.

Tänään ei tehty remonttia, ommeltu tai korjattu autoja tai muitakaan koneita. Tehtiin sen sijaan tallityöt yhdessä ja käytiin koko perheen voimin lenkillä. Aurora ratsasti Okulla, Otso Viljamilla ja Aretta matkusti isänsä repussa. Paikoin hanki on vielä pelloilla syvää ja minulla oli täysi työ pysyä taluttaen pitkäkoipisen Okun tahdissa. Onneksi harjasta saa tukevan otteen ja vetoapua hangessa tarpomiseen. Paikoin lumi on jo sulanut ja leskenlehdet kurkistelevat suojaisimmilla paikoilla. Hevoset löysivät kuivan heinän seasta jo muka maisteltavaakin.


Tällaisista päivistä haaveilin silloin joskus maallemuuttoa suunnitellessa. Tiesin kyllä, että työtäkin tämä elämäntapa tuo - enkä työtä pelkää. Onni ja tyytyväisyys pitää kuitenkin sieltä työn ja tavallisen arjen seasta löytää, nämä päivät ovat rusinoita pullassa.

Meille on luvassa vielä toinenkin vapaapäivä huomiseksi. Oikein hyvää Pääsiäistä!

2 kommenttia:

kanaemo kirjoitti...

Veit jalat suustani, niin tuttua, niin tuttua! Kun töitä tekee yrittäjänä melkein verenmaku suussa ja hoitaa eläimet ja lapset siihen päälle joka päivä, niin ei sitä "vapaa-aikaa" perheen kesken paljon nautiskeluun jää. Pieniä onnen ja ilonhippusia mie ainakin saan kovasti kun nykyään useinkin hoidetaan tallihommat porukalla tai lähdetään paistamaan makkaraa laavulle. Kesäisin on ihana ajella vanhalla antiikkiautollani maalaismaisemassa ja pulahtaa lampeen tai järveen uimaan...
Ei ne yhteiset hetket paljoa aikaa saati rahaa vaadi ja ne todellakin on niitä rusinoita siinä pullassa. :) Meillä on se etu, että kun töitä tehdään miehen kanssa yhdessä, tulee ainakin nähtyä sitä siippaa ja juteltua, vaikka ne yleensä ovat niitä työasioita, mutta kuitenkin. :)

Jasmiina kirjoitti...

Oih, uimareissuihin ei enää ole pitkä aika!