torstai 5. heinäkuuta 2012

Turistina Tallipihalla

Päätin pitää puolikkaan lomapäivän lasten kanssa ja päädyimme suuntaamaan Tallipihalle. Vähän huvittaa; kuinka moni haluaa viettää lomaa työpaikallaan?


Lasten kanssa käytiin ensimmäisen kerran vossikka-ajelulla. Sain paikattua samalla toisenkin aukon sivistyksessäni, sillä en ole koskaan käynyt Finlaysonin puistossa. Kurkistellut vain Tampereella asuaessani koiraa lenkittäessä aidan raoista ja nykyään puodin ikkunoista.


Lasten kanssa kieputtiin tietysti myös karusellissa. Tytöt haluavat ratsastaa aina vain valkoisilla hevosilla.



Kanoja moikattiin myös. Lumme tuli juoksujalkaa Otson luo. Jälleennäkemisen riemu oli molemminpuoleinen.


Kanat pitävät voikukanlehdistä ja syövät niitä kädestä.


Suklaapuodista ostettiin tällä kertaa vain vähän suklaata ja maisteltiin muita karkkeja: ihania fudgeja ja lakupuikkoja, jotka maistuivat tutulle omasta lapsuudestani. Saman makuisia sai silloin rasiassa, niitä ostettiin mummolassa kauppa-autosta.



Kaverukset Cabina ja Nipa saivat rapsutuksia. Haaveilen tuollaisesta kunnon työhevosesta, olisipa komia! Olen aina tykännyt raskasrakenteisista hevosista, en tiedä miksi. Olin ennen lapsia aika siro, joten kevyemmilläkin olisin voinut ratsastella. Reilun kokoisesta suomenhevosesta olen haaveillut pikkutytöstä asti, juuri oman Okun näköisestä.


Ja vielä muutama kierros karusellissa!



Pidempäänkin olisimme Tallipihalla viihtyneet, varsinkin kun lapset huomasivat avoimen jäätelökioskin. Toisella kertaa taas!

Tallipihan tuotteet:

Kaikilla lapsilla Humbugi Asusteen nahkaiset rannekorut, Valjashuoneen puoti & verstas
Tytöillä Planet Idan värikkäät helmirannekorut, Vahdin talon puoti
Auroralla Planet Idan panta, Vahdin talon puoti
Aretalla Ahdin tilan huivi, Vahdin talon puoti

Otsolla Planet Idan Pupu-pussukka, Vahdin talon puoti
Karkit Suklaapuodista

Vossikka-ajelu 6 e/ aikuinen ja 4 e/ lapsi (10 min.)
Ponitalutus 5 e
Karuselli 2 e/ lapsi (aikuiset ilmaiseksi)

Ei kommentteja: