tiistai 28. elokuuta 2012

Yrittäjän vaikea "Ei"



Ahdin tila elää yrityksenä neljättä vuottaan. Perustin hevostallin, jota oli tarkoituksenani pyörittää pienimuotoisesti leipätyöni ohella. Seuraavassa kuussa jouduin ottamaan käyttöön ensimmäisen Suunnitelma B:n ja jäin äitiyslomalle.


Äitiyslomani aikana asiat muuttuivat. Leipätyöpaikkani myytiin, enkä halunnut ostajalle töihin - enkä varsinkaan kesken hoitovapaan, lasten ollessa pieniä. Maa- ja metsätalousministeriö antoi uuden asetuksen hevostallien mitoituksesta. Oma tallimme jää siirtymäkauden jälkeen n. 10 cm liian matalaksi. Asetuksen tarkoitus on tältä osin turvata hevosille ennen kaikkea riittävän hyvä sisäilma - riittävän monta kuutioita hengitysilmaa. Oma tallimme on niin väljästi rakennettu, että kuutioita on kyllä nytkin reilusti yli mitoitusten. Lisäksi vanha painovoimainen ilmanvaihto toimii edelleen moitteettomasti.

Irtisanauduttuani leipätyöstäni ja pistettyäni talli-idean katonkorotuksineen mietintämyssyyn toistaiseksi, sain mahdollisuuden kokeilla käsityöyrittäjyyttä Tallipihalla. Siitä on nyt puolitoista vuotta.

Aloittavalla yrittäjällä on dilemma: en tiedä, mitä en tiedä. Monet asiat oppii vain kokemuksen kautta.


Aloittaessani yrittäjän ammattitutkinnon opiskelun, meitä tuoreita yrittäjiä yhdisti yksi kysmys alasta riippumatta: hinnoittelu. Hinnoittelu on simppeliä matematiikkaa: materiaalit + kiinteät kulut + palkka sivukuluineen = myyntihinta. Yhtälö muuttuu vaikeaksi, kun yhtälön lopputulos pitää sanoa ääneen ja muuttujana on oma työ. Lisäksi yrittäjä pyörittelee mielessää muita arvoja: tietyn tuotteen PR-arvo, sen tekemisen mielekkyys (harrastusnäkökulmasta) - ja myös vähättelee itseään. Tinkii hinnasta, niin että siitä jää kokonaan palkan osuus pois - helposti osa kuluistakin, jolloin tehty työ itse asiassa tulee maksamaan yrittäjälle. Lisäksi kannattamattomaan työhön käytetty aika on ehkä pois kannattavasta työstä.

Käsityöpuolella vertailukohteeksi ottaa helposti teollisesti valmistetun tuotteen, jonka hinta muodostuu kuitenkin ihan eri tavalla. On nielaistava muutamaan otteeseen, kun henkkamaukan paidan saa parhaassa tapauksessa alle vitosella ja omasta työstä ei välttämättä saa kohtuullista korvausta edes kymmenkertaisella hintalapulla.


Nyt seuraa eteneminen yrittäjyyden alkeista jatkokurssille: kannattamattomat rönsyt on karsittava. Jos tuotteen kannattava myyntihinta nousee satoihin euroihin ja kyse on kuitenkin vain paidasta, on mietittävä uudestaan. Onko ostaja valmis maksamaan siitä kannattavan hinnan? Saako yrittäjä siitä mahdollisesti muiden arvojen muodossa riittävän korvauksen?

Törmäsin männäpäivänä tähän kirjoitukseen aiheesta. Oikein hyviä mietteitä! Itse joudun lisäämään tuohon Millan hintapiirakkaan ja sitä täydentävään luetteloon kivijalkapuodin kuluja lähtien vuokrasta, autopaikasta ja maksupäätteestä aina Teosto- ja Gramex-maksuihin. Markkinointikulut tulevat vielä päälle, ne ovat välttämättömiä puodin sijaitessa historiallisessa matkailukohteessa.


Jouduin viime päivinä miettimään linjaustani tilaustöiden suhteen. Näitä kuvissa vilahtelevia tunikoita oltaisiin mahdollisesti halukkaita tilaamaan suurempiakin määriä. Tunikat ovat kuitenkin uniikkeja: jokainen tilaaja saa itse päättää värit, kuvioiden aiheen ja lisäksi tunika on mittatilaustyönä valmistettu. Ajan asiakkaan luokse suunnittelukäynnille ja ottamaan mitat. Tilaan kankaat toiveiden mukaan. Esipesen ja silitän kankaat, jotteivat ne valmiissa työssä eläisi. Tämän jälkeen yhden tunikan valmistamiseen kaavojen sovelluksineen, kankaiden leikkauksineen aplikointeineen ja ompeluineen uppoaa vähintään kaksi (pitkää) työpäivää - vaikka tekisin kerralla useamman ja pystyisin jonkin verran tekemään sarjatyönä. Sen jälkeen ajan sovituskäynnille ja teen vielä mahdollisesti muutoksia uusine sovituskäynteineen. Tänä vuonna olen nostanut myyntihinnan 55 euroon, joka mielestäni on kallis tunikasta - se nyt kuitenkin on vain tunika.

Kannattavana rajana omaa työtään myyvän yrittäjän tuntilaskutuksessa pidetään n. 40 euroa, silloin se kattaa palkan ja muut kulut - materiaalikulut tulisi laskuttaa erikseen. Jokainen varmaan osaa laskea tunikan osalta, että eipä taida Ahdin emännän bisnes kannattaa.


Työssä on kuitenkin muitakin arvoja, kuin raha. Käsityöyrittäjyys on harvoin mikään kultakaivos, mutta itse työn tekeminen asiakaskontakteineen ja oman käden jäljen näkeminen tuo paljon mielekkyyttä. Tunikoissa minua ilahduttaa erityisen paljon ajatus siitä, miten paljon iloa ne tuovat paitsi käyttäjälleen, myös hänen kanssaan tekemisissä oleville lapsille. Tunikoita on mennyt opettajille, päiväkodin työntekijöille, muskarin opettajalle ja kirjastoon. Miten paljon iloa!

Niinpä en jatkossakaan kieltäydy kokonaan vastaanottamasta tunikatilauksia tai muitakaan tilaustöitä. Teen niitä vain yksittäisinä, ilman deadlinea ja hiljaisina aikoina sesonkien ulkopuolella. Joka ikistä hyödynnän sumeilematta PR-mielessä julkaisemalla niiden kuvat täällä blogissa ja Ahdin tilan facebook-sivulla (jossa muuten ollaan yhden ainokaisen tykkääjän päässä seuraavasta arvonnasta).
Tämän viimeisimmän kuvan aina ajankohtaisine teksteineen nappasin Susannan työhuoneelta.

14 kommenttia:

Sirkku kirjoitti...

Tuota samaa asiaa olen ajatellut katsellessani kädenjälkeäsi esittelemissäsi töissä. Tilanne on aika ristiriitainen ja nimenomaan sinun kannaltasi. Jo pelkkä se, että otat asian puheeksi, voi saada aikaan paheksuntaa. Mutta jos hinnoittelet töillesi alan kuin alan minimituntipalkan + pakolliset verot, kaikkoaa asiakkaasi vähin äänin.
Loppujenlopuksi tänä päivänä on keinotkin vähissä, jos on tarkoitus elättää perhettä työllään. (Eihän kukaan nyt odotakaan käsityöläisen tekevän työtään rikastumistarkoituksessa...)
Onneksi kuulut niihin päättäväisiin yrittäjänaisiin, jotka uskovat itseensä ja ideaansa. Ilman teitä Suomen käsityöläiskulttuuri olisi surullista itätuonnin tuunausta. Tuo Liliuksen teksti on upeasti totta myös tällä vuosituhannella.

Tanja kirjoitti...

Hienoja ajatelmia!

Olin itse "välivuodet" käsityöyrittäjänä kunnes sain vakituisen, varsinaista koulutustani
vastaavan työpaikan. Ja itse olin samanlainen: tingin omasta palkasta ja eipä sitä sitten käteen jäänytkään : ).

Silti en kadu päivääkään, opin aikamoisen määrän yhtä jos toista ja nyt kun enää harrastelen käsitöitä, niin se on erittäin nautinnollista.

Mutta hienoa, että jatkat käsityöläisen uraasi! Minusta tuntuu, että ne jotka tietävät sen tuoman työmäärän, kunnioittavat kyllä käsityöläistä. Ja tuosta tunikasta maksaisin kyllä paljon enemmän kuin 55 euroa! : )

Ja käsityöläisyys on myös sydämen ammatti: teet koko ajan jotakin ajatellen jotain toista ihmistä ja annat osan itsestäsi töihisi. Mahtavaa!

kanaemo kirjoitti...

Samanlaisten asioiden parissa kamppailen oman yrittäjyyteni kanssa useinkin. Tuntuu, että on joskus melkein pakko nöyristellä ja anteeksi pyydellä, kun laskua laitetaan tulemaan asiakkaan suuntaan.
Eilen nousi niskavillat pystyyn ja naama alkoi kyllä uhkaavasti punoittaa erään puhelun myötä. Asiakas tilasi meiltä tuotteen x mökilleen. Asialla oli kova hoppu ja kun hikikarpalot otsalla viimein saimme homman valmiiksi, lähetimme luonnollisesti laskun tekemästämme työstä. Asiakas soitti hieman näreissään ja ilmoitti, että hän ei yleensä maksa laskua, ennenkuin on nähnyt työn jäljen. Ja arvatenkin hän siis asuu mökiltään noin 300 kilometrin päässä.
Samoin alv:t tuntuivat olevan kompastuskivi, miksi me lisäämme alv:n kilometrikorvauksiimme? Miksi rakennustarvikkeissa on alv?? Siis herranjestas, en tiennyt mitä olisin sanonut, mutta vastaavia tapauksia varten ostan vastaisuuden varalle rautalankaa, että voin sen avulla sitten selittää...
Hyvin napakkaan sävyyn asiakkaalle myös selvitettiin, että meillä on laskut maksettavana, lainat lyhennettävänä ja bensaakin pitäisi autoon saada, aivan kuin muidenkin ihmisten!!! >:/ Kyllä pistää vihaksi, ikään kuin tekisimme tätä työtä ihan vaan huvin vuoksi, palkoista viis...

En voi muuta sanoa kuin että ymmärrän ja kovasti toivottelen tsemppiä ja voimia näiden asioiden kanssa. <3 :)

Susanna kirjoitti...

Hyvin puhuttu, ja niin asiaa. 55 euroa tuollaisesta tunikasta ja vielä sovituksista on ihan älyttömän alhainen hinta. Mutta kuten sanoit, se on "vain" tunika.
:-(

Minä olen tänään miettinyt myös toisen yritykseni osa-alueen eli graafisen suunnittelun hinnoittelua. Jos käsityön hinnoittelu on vaikeaa, niin graafisten töiden vasta vaikeaa onkin. Se kun on niin abstraktia. Ei voi koskaan tietää etukäteen, miten paljon työtä kunkin asiakkaan hommiin uppoaa, sillä jokainen asiakas on vaatimuksiltaan niin erilainen. Saatan vuodattaa siitäkin joku päivä blogissani.

Susanna kirjoitti...

Ja vielä - minusta on ihanaa, että me käsityöläiset uskallamme nykyään puhua näistä asioista ääneen ja julkisesti. Mitään muutoksia alan arvostukseen tai asiakkaiden ymmärrykseen ei voi tulla, jos me jupisisimme vain hiljaa itseksemme.

Hyvä me!

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä, Jasmiina! Olet perimmäisten kysymysten kimpussa. Aina eivät ihmiset tule ajatelleeksi hinnanmuodostusta.
Hinnanasetanta on peruskysymys, siinä ratkaistaan toiminnan tulos.
Ei voi kuin toivoa, että uskot itseesi, päädyt mihin ratkaisuun työsi kanssa tahansa. Tsempataan yhdessä.
Appiukko

Jasmiina kirjoitti...

Kiitokset hyvistä kommenteista kaikille! Tärkeä aihe, tästä on tärkeä puhua jo ihan mikroyrittäjien vertaistuen vuoksi ja yleistä tietoisuutta ajatellen. Käsityöläisyydessä (yleensäkin harrastuksen ja työn rajan hämärtymisessä) on vielä sekin ristiriita, että näitä kannattamattomia on usein hirmu kiva tehdä, kun taas kannattavampi 200 avaimenperän ompelu kerrallaan ei ole yhtä mukavaa :D

Omppis kirjoitti...

Niinpä niin. Hatunnosto sinulle ja tsemppiä tulevaisuuteen!

Minulta kysyttiin josko voisin tehdä työvaatekorjauksia yritykselle jolle työskentelen ja suostuin mutta työn hinnoittelu on vaikeaa. Toiminimeä minulla ei ole enkä nyt jaksa alkaa sitä perustaakaan..

Anonyymi kirjoitti...

Hyvin totta. Luulen että ihmisten suurin ongelma on ymmärtää paljonko aikaa menee tuotteen valmiiksi saattamiseen. Itsekin tehdessäni niitä harvoja tilaustöitä, aloitin pesemällä ja silittämällä kankaat. Omasta työstään haluaa olla ylpeä, eikä "laittaa kasvojaan" kutistuneen ja saumoista kiertävään vaatteeseen.

Minulta on monta kertaa kysytty, vaihtaisinko rikkimenneen vetoketjun lapsen haalariin, koska se on vaan sellainen pikkuhomma. No kas kun ei ole. Minunkin mielestäni moni asia on pikkuhomma, kuten nyt Ikean tauluhyllyjen kiinnittäminen kiviseinään. Kunnes tein sen itse. :D Kas kun se kiviseinä on nimensä mukainen eikä aina porakoneorientoitunut. (ainakaan sen mikä oli käytössä)

55 euroa tunikasta on mielestäni silti vähän. Jos haluaa uniikkia ja huolella tehtyä, siitä pitää olla valmis maksamaan. Muussa tapauksessa Henkkamaukka on täynnä niitä tämän sesongin vitosen riepuja. Mielipiteeseeni voi tietysti vaikuttaa, että ompelen itse.

Tsemppiä ja kaikkea hyvää. Elät kaisesta huolimatta unelmaani, sitä "sitten joskus" - tyyppistä. :D

- Ripsukka -



Markka kirjoitti...

Erinomaisen hyvä kirjoitus!

Nova Melina kirjoitti...

Tää on hyvä kirjoitus. Kivaa kun kommentoit mun blogiin niin tajusin tulla tänne. Tosin joskus oon tainnut täällä ennenkin piipahtaa.. Muistan jotenkin noi sun ihanat tunikat.

Mä palasin just perus palkkatyöhöni 5,5 vuoden kotiäitiyden jälkeen ja täytyy näin 1,5 kuukauden jälkeen sanoa, että melkein on jo jalka ovesta ulkona. Edelleen odotan sitä viimeistä rohkeuden pisaraa, että uskaltautuisin täyspäiväiseksi käsityöläiseksi pelkästä harrastelijasta, mutta askel tuntuu pelottavalta. Kaikki siinä on niin epävarmaa. Mutta varmaa on, että koko ajan tuntuu enemmän ja enemmän siltä, että joskus on pakko uskaltaa heittäytyä omaan unelmaansa. Varsinkin kun tiedän, että mulla on siihen edellytyksiä. Mutta se onkin ainoa mitä tiedän. Ehkä tämänvuotiset joulumessut taas tyrkkää mut askeleen lähemmäs sitä missä mun pitäisi olla. ;)

Jasmiina kirjoitti...

Kiitos kommenteista Ripsukka, Markka ja Nova Melina!

Tämä on ristiriitainen ala: pehmeiden arvojen käsityöläisyys pitäisi yhdistää kovaan bisnesvainuun. Käsityöyrittäjyyden lainalaisuuksiin kuuluu 23 % alv ja kilpailu sivukuluttomien harrastelijoiden kanssa. 20.000 e vuodessa liikevaihto on jo kova saavutus. Näistä huolimatta osa käsityöyrittäjistä pärjää ja saa työstään palkkaa. Lainalaisuudet on vain pakko hyväksyä ja laatia strategiansa sen mukaan. Yrittämisen lainalaisuuksiin puolestaan kuuluu, että aloittava yritys yleensä tuottaa tappiota ja nollatulos on juhlan paikka. Plussalle kiivetään vasta sinnikkään puurtamisen jälkeen.

Helppoa rahaa ei siis ole luvassa, mutta itse en tällä hetkellä pois vaihtaisi. Palkkaakin olen jo tänä vuonna saanut. Ehkä joskus vielä lomaakin :D

Omaa yritystä miettiville ja perustaville suosittelen lämpimästi yrittäjän ammattitutkintoa. Itse sain siitä paljon: työkaluja taloushallintoon, viilasin liiketoimintasuunnitelmani kunnolliseksi (se elää edelleen, niin kuin pitääkin) ja lisäksi vielä eri alojen yrittäjiä vertaistueksi ja opiskelujen jälkeisiksikin ystäviksi.

Kaija kirjoitti...

Hei ihania kuoseja! Teetkö lastenvaatteita myös? Onko sinulla niitä myytävänä jossain tai verkkokauppaa?
Kiitos:)

Jasmiina kirjoitti...

Hei Kaija! Nyt vasta huomasin kysymyksesi, anteeksi! Kyllä teen myös lastenvaatteita, valmiita löytyy Tampereen Tallipihalta Vahdin talon puodista tai verkkokaupastani www.ahdintila.fi. Teen lastenvaatteita myös tilauksesta, esim. aplikoitu T-paita toivekuvalla maksaa 40 e.