sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Viimeinen Joulutori-viikonloppu

Tämä viikonloppu oli viides Joulutori-viikonloppu Tallipihalla tänä vuonna. Omalla puodillamme kävi ennennäkemätön vipinä. Oma paketointitaitoni alkaa ilmeisesti kehittyä, koska eräskin asiakas halusi ostaa "vielä jotain", koska sen saa niin nättiin pakettiin. Pakettiin saa jatkossakin - jouluksi ja synttäriksi ja kumminkaiman ristiäisiin, ihan mihin vain!

Paukkupakkanen sai vossikan vaununpyörät kirskumaan ja Cabina-hevosen kavioihin vauhtia.


Talutusponina oli tänä viikonloppuna shettistamma Pirpana. Pirpana oli Okua saattamassa ja asui meillä muutaman päivän, kun Oku tuli meille. Olisin mielelläni pitänyt Pirpanankin, mutta se ei ole kaupan. Ihana, kultainen poni!


Mimmi-aasilla riitti ystäviä. Se kävi aamuin illoin kävelyllä Näsinpuistossa ja ulkoili päivällä tarhassa.




Nyt karuselli on purettu, hevoset, Mimmi ja lampaat lähteneet kotitiloilleen ja kioskien ja puotien ovet painettu kiinni pyhiksi. Haikeaa - joulukylästä on vaikea päästää irti. Olo on onnellinen ja väsynyt. Meillä oli hyvä Joulukylä, ihan paras!


Joulukylää ei olisi ilman teitä: kävijöitä ja asiakkaita. Eikä ilman meitä, tekijöitä. Kiitos kaikille hengessä mukana olleille! Vahdin talon puoti avaa ovensa seuraavan kerran loppiaisena 6.1.-13. Samana päivänä avaavat myös Kahvila ja Suklaapuoti. Osa puodeista lomailee tammikuun 26. päivään asti.

Minä alan laittaa joulua kotiin. Pyhinä aion rapsutella rauhassa eläimiä, katsella lasten kanssa piirrettyjä sohvalla viltin alla ja maistella melko kattavan valikoiman suklaata. Blogi ei hiljene, mutta toivotan jo teille kaikille:

Oikein Hyvää Joulua ♥

Ei kommentteja: