lauantai 25. toukokuuta 2013

Back in business

Mammaloma on tältä erää lomailtu ja suuntaan taas kesäksi tarmoani Ahdin tilan puotiin. Tänään olin myyntikojuineni paikallisella rompetorilla Vatajalla. Perinteiseen tyyliin paluukuormassa oli enemmän tavaraa kuin menomatkalla ja kassalippaasta käytetty viimeinenkin vaihtokillinki löytöihin. Kauppa kävi tänään mukavasti, helle taisi houkutella moottoriorientoituneiden isäntien matkaan myös vaimoja ja lapsia. Ilahduttavaa oli, että myin lähestulkoon yksinomaan omia käsitöitäni. Back in business!


Kuplan kattoteline oli todellakin tarpeeseen. Katsokaas, minkä laatikkoihanuuden ostin! Kuvassa näkyy myös Miehelle löytämäni wanha Ulvilan nahkatehtaan nahkatakki. Sellaista on etsitty koko yhdessäoloaikamme (15 v), mutta kaikki ovat olleet liian pieniä. Löytöaarrekuormassa kotiin matkasivat myös mm. vielä yksi vihreä ompelukonekaunotar, vanha pöytä ja taivaansininen Finelin kannellinen emalikippo.


Tytötkin alkavat olla jo niin isoja, että viihtyivät mukana melkein koko päivän.


Aamulla matkaan pakattiin myös minimaatalousnäyttely: lampaat, kanat ja kanit sekä meillä maatalousleireilevä teini T eläimiä vahtimaan.





Lampaiden keritseminen nopeutuu kerta kerralta. Tänä keväänä saimme Miehen kanssa kerittyä lampaat yhdessä iltapäivässä. Puput odottelevat vielä kesäkampauksiaan.

Uusia suunnitelmia Ahdin tilan puodin jatkoon on vireillä. Toivottavasti pääsen pian bloggaamaan niistä toteutuneista! Hyvä mieli: jollakin ihmeellisellä tavalla asiat tuntuvat taas järjestyvän.

Ei kommentteja: