tiistai 18. kesäkuuta 2013

Pieniä eroja

Lyhytaikaisena sijaisperheenä toimimiseen liittyy aina - joka ikinen kerta - ero. "Miten sä voit?" ja  "Eikö lapsi vois jäädä teille?" kyselevät tuttavat.


Jälkimmäiseen kysymykseen on helppo vastata: ei voi, olemme allekirjoittaneet sopimuksen. Ensimmäiseen en osannut vastata mitään järkevää. On vain voitava. Luotin koulutukseen, siellä eroasiaa käsiteltiin paljon. Tieto auttaa.


Tieto siitä, että tämä on lapsen paras.


Siirtymävaiheessa kävelimme yhdessä, kaksi äitiä ja lapsi. Tuntui absurdilta. Ajattelin, että kukaan ulkopuolinen ei voi tietää. Äitien ketju. Paljon rakkautta.


Ajattelin myös, että kyllä minä voin. Minä rakastan niin paljon, että voin.


Silti luopuminen oli kovin temppu, jonka eläissäni olen tehnyt. Se hetki, kun halasin viimeisen kerran ja annoin Äidin syliin, sen toisen. Minä tein sen - ja tein oikein. Jäljelle jäi ikävä - ja ilo ja onni. Minä sain kallisarvoisen ajan lapsen kanssa, olla tärkeä, rakastaa.


Lapsi sai evääksi elämään palan sydäntäni. Minun sydämeni vain vahvistui, sain sinne yhden lapsen lisää.

Beibi ollaan täydellisii, täydellisii itikoita
Meripihkapalasessa silmänräpäys ikuisuutta
Kanssas sun beibi oon onnellinen
...
Silmänräpäyksen, biljoona miljoona vuotta oon onnellinen
J. Karjalainen: Meripihkahuone



PS. En voi kertoa yksityiskohtaisesti lapsista. Tämän linkin takana on Ylen sivuilla tietoa ja hyvä, lyhyt dokumentti, jossa kerrotaan myös lyhytaikaisista sijaisperheistä.

5 kommenttia:

Noranda kirjoitti...

Voi miten koskettavaa. Ihanaa ja hienoa, että autatte niitä, jotka apua tarvitsevat. Niisk, tulipa hyvä mieli, vaikkakin oli haikea postaus. Lämmintä loppukesää teidän perheelle.

Mieli kirjoitti...

Tärkeä työ, niin tärkeä... Omassa mielessä ollut myös, jossain vaiheessa kun omat lapset kasvavat, mutta se luopuminen arveluttaa, kun muutenkin suhtaudun niin tunteella lasten kanssa. Onneksi tässä on vielä aikaa miettiä pystyisimmekö samaan. :)

Anonyymi kirjoitti...

Kauniita muistoja ja kalliarvoista työtä.

Melkein 3v. ei ollut meille lyhyt aika, mutta 3:n vuoden jälkeen oli aika luopua ja antaa "lintusten lentää". Otti sydämeen, otti sieluun, koski joka ikiseen sopukkaan koko kehossa. Nyt jo tovi aikaa kuljettu eri teitä ja vankka usko siihen että näinkin on kaikilla hyvä.

Ajatuksissa, sydämessä säilyy ikuinen muisto kaikesta siitä.

*väliaikainen äiti*

Kaisa/Peikkolapset kirjoitti...

Teette upeaa työtä! Voi miten haikeaa! <3

Jasmiina kirjoitti...

Voi väliaikainen äiti, kolme vuotta! On tämä elämä välillä epäreilua. Ei ole kaikilla samat lähdöt ja eväät elämään, vaikka joka lapselle ne soisi.