perjantai 28. kesäkuuta 2013

Sangen mobiili puoti Vanhan kirjallisuuden päivillä

Tänään sää salli kuin sallikin ulkoilmatapahtumaan osallistumisen. Pakkasin Ahdin tilan mobiilin puodin sekä Auroran lelu- ja kirjakirppistavaroineen Kuplaan. Myyntipaikan pystytimme Silmu&Solmun pihaan Marttilankadun varteen.


Kyltti Kuplan katolla on Miehen ja minun yhteisaskartelun hedelmä.


Tapetointipöytä myyntipöytänä on tuore hankinta. Aika näppärä - ja mahtuu Kuplaan. Aurora ja Kerttu pitivät omia kirppispöytiään.




Ompelin viirinauhan Silmu&Solmun oven yläpuolelle. Se laitettiin paikoilleen tänään.


Minikokoisella torillamme oli vielä makkarateltta ja tien toisella puolella lakukoju. Tytöt kävivät välillä hakemasta Laiturikahvilasta jäätelöt ja leikkimässä viereisen koulun pihalla. Silti kirppiskauppakin kävi.


Kuskasin Kuplan kattotelineessä toukokuussa Rompetorilta hankkimani vanhan vihreän pöydän Auroran kirppispöydäksi. Kirppiksen sulkeuduttua pöytä pääsi sisälle Silmu&Solmuun.


Olen ommellut kilometritolkulla (ainakin siltä tämä ompelumaraton tuntui!) viirinauhoja: kahta kokoa ja kolmea pituutta. Silmu&Solmusta niitä saa, päivitän ne nettipuotiin myöhemmin. Pieneltä pöydältä ne löysivät paikkansa.

Kadun varsille oli noussut monen puodin eteen erilaisia kojuja. Olipa hauskaa nähdä koko kotikaupungin keskusta markkinatunnelmissa!

2 kommenttia:

Milla / Millainen Elämä kirjoitti...

Oi jestas kuinka kutsuva Sangen Mobiili puoti ;) Mobiili-osuus on kertakaikkisen hurmaava. Kuplasi on herkku! :) Myötätuulia myyntiin & Hauskaa viikonloppua!

Jasmiina kirjoitti...

Kiitos, Milla! Helmi kiittää myös :)