torstai 19. syyskuuta 2013

Kolmasluokkalaisen huoneessa

Kurkataanpa Otson huoneeseen, siellä on myllätty perusteellisesti. Kolmasluokkalainen on huimasti isompi kuin ekaluokkalainen, joten pari vuotta sitten viimeksi päivitetty huone kaipasi taas päivitystä. Aloitin ompelemalla uudet verhot paksusta raitakankaasta, jonka löysin Ikeasta. Vaihdoin myös vanhat kuvat uusiin ikealaisiin kehyksiin. Robottijuliste on uusi, sen ostin kesällä omalta puodilta. Matto on uusi ja myöskin Ikeasta.



Vaatekaapin päällä on tähän asti majaillut parkkitalo. Sille ei enää ole leikkijää, joten se vietiin vintille. Kaapin päälle virittelin Otson toiveesta viimeksi Tallipihan puotia koristaneen vanhan autoradan.




Vanha naulakko pääsi tällä kertaa pöydän yläpuolelle. Riikinkukonsulat ostin Tallipihan antiikkitorilta, arvasin ihan oikein Otson ihastuvan niihin.


Koeputkitelineet löysin kesällä kirppikseltä. Ostin ne maljakoiksi, mutta Otso iski niihin silmänsä. Hyvin ne koululaisen huoneeseen sopivatkin.


Tein pöydän yläpuolelle uuden muistitaulun, edellinen oli lapsellisempaa kangasta.


Kirppikseltä löytynyt ratsupoliisi sai seurakseen vanhoista kahvipakettikorteista askartelemani taulun.



Sängyn päälle tilasin Coolstuffista Tähtien Sota -leffajulisteen. Kattoon ompelin uudet viirit. Yöpöytä on viimeksi ollut vierashuoneessa, nyt sille on käyttöä täällä.



Sängyn päälle ripustin pompomeita ja muita silkkipaperipalloja. Siniset ovat omalta puodilta, lila Tigerista ja kaksi muuta Ikeasta.




Kai Kaimaani saa päivystää autolokerikon päällä.


Hylly vetää hirmuisen määrän pienen pojan tavaroita. Sängynaluslaatikoihin mahtuu lisää. Lehdet mahtuivat rompetorilta ostamaani vanhaan setelilaatikkoon.


Rekisterikilvet ja pölykapseli ovat kirppislöytöjä.




Oven taakse mahtuvat harrastusvälineet.

5 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Ihana huone, ihan ison pojan tyyliin. Tuo muistitaulu on todella hauska idea, kuinka olet sen toettanut? Jos saisi ohjeen kopiointia varten. Hieno!

Jasmiina kirjoitti...

Kiitos, Minna :)

Muistitauluun en ainakaan vielä tee ohjetta, sillä teen noita itse myyntiin. Työn alla on valmisvaihtoehtoja ja tilauksesta teen koko-, väri- ja kuositoiveiden mukaan. Hinnat alk. 26 e (sis. alv 24 %).

Susanna kirjoitti...

Hienoja tavaroita vaikka kuinka plajon. Tuo autorata erityisesti ihastutti!

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Kaunis huone Otsolla...:)

Jasmiina kirjoitti...

Kiitos, Susanna ja Irmastiina Ruusukummusta!

Autorata löytyi joku vuosi sitten rompetorilta kympillä, kaikkine osineen alkuperäisessä laatikossaan. Toimiikin vielä, mutta jouset ovat sen verran laiskistuneet, ettei jaksa lähettää autoja täydelle voltille. Hieno on ja minä olen iloinen, kun se taas pääsi esille :)