torstai 24. lokakuuta 2013

Onnistunut kloonaus

Joinakin aamuina meinaa kalenteria katsellessa usko loppua. Illan ohjelmassa oli Auroralle kutsu kaverisynttäreille, Otsolle vyökoe ja minulle vanhempainilta. Eri menojen siirtymiä tulee lähemmäs 100 km. Molemmat hevoset pitää syysmyrskyisän lepopäivän jäljiltä liikuttaa ja tietysti työt tehdä: postittaa nettikaupan tilaukset, vastata sähköposteihin ja puheluihin ja ommella vino pino pussukoita. Jonkun pitää myös lämmittää talo, hoitaa lapset ja eläimet ja siivota talli. Tästä voi selvitä vain kloonamalla itsensä!

Hevoset liikutin tänään juoksuttamalla. Tässä Hanin tyylinäyte: rennosti ja mukavasti, omalla moottorilla. Hanilla oli hyvä päivä! Okulla puolestaan oli sen verran vauhtia, että kamera jäi kaivamatta esiin. Minulla oli liinan päässä täysi työ sitä juoksuttaessa.



Kaverisynttäreille ompelin lahjaksi kassin balettitossuille.


Vuorikangas löytyi paikallisen kangaskaupan tilkkutyökankaista.


Sisälle tietysti nyt jotain muuta kuin ne balettitossut.


Auroraa ekat kaverisynttärit jännittivät. Niihin laskettiin päiviä ja tunteja! Hienosti oli mennyt ja kivaa oli ollut. Kiitos ja onnea, S


Otson vyökokeen ehdin näkemään: hienosti meni. Nyt aikidovyötä koristaa ensimmäinen oranssi natsa!


Vanhempainiltaankin kerkesin, Mies hoiti tallin siivouksen ja talon lämmityksen. Ihme kyllä, pussukoitakin valmistui jokunen. Onnistunut kloonaus siis!

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ai teidänkin poika harrastaa aikidoa! Onnea poitsulle onnistuneesta suorituksesta!

Minä en ole tajunnutkaan, että itsensä voisi kloonata - pitääpä ottaa konsti käyttöön!

PS. Robotinestoteksteistä on tosi vaikea saada selvää. Veikkaan että moni yrittää kommentoida muttei saa tarkistustekstiä oikein.

Amalia kirjoitti...

Voi miten tutulta kuulostaa tuo, että pitäisi ehtiä moneen eri paikkaan yhtä aikaa! Jos tuo kloonaus oikeasti onnistuisi, niin heti kyllä yrittäisin!

Jasmiina kirjoitti...

Kiitos kommenteista :)

Tuo robotinesto on syvältä. Aikaisemmin sitä ei ollut käytössä, mutta sitten blogi alkoi täyttyä spämmistä, jota lähetettiin myös lukijoiden sähköpostiosoitteisiin :( En ole keksinyt muuta keinoa, millä tuon saa estettyä.