tiistai 29. lokakuuta 2013

Pihahommia

Lopultakin pääsimme Miehen kanssa etupihan kimppuun! Se on ollut rakennustyömaana koko sen ajan, jonka olemme Ahdin tilan omistaneet - kuusi vuotta jo. Mitään ei ole vielä kannattanut tehdä, sillä siinä on möyritty milloin milläkin koneella. Takaraivooni juurtunut pihasuunnitelma on sangen mahtipontinen ja itsekin epäilen, saammeko sitä koskaan toteutettua. Mutta nyt on ensimmäiset askeleet otettu!

Mun viherpeukaloilleni sopivia kasveja ovat kivet. Niitä siis!



Kiviä meiltä löytyy, sen kuin heittelee traktorin kauhaan ja latoo paikoilleen. Ei tarvitse onneksi turvautua Kodin Terran valikoimiin, tulisi kalliiksi.



Tuota kivien lastaamista ja traktorikaivurilla pörötystä hevoset eivät hätkähtäneet. Ne kurkkivat turvat pitkällä tekemisiämme. Mutta kun myöhemmin nousin ratsaille, uudet pihakivet muuttuivat yllättäen hirmuisen pelottaviksi.


Hmmm, piha näyttää nyt epämääräiseltä stonehenge-räpellykseltä. Tämä on kuitenkin vasta alkua!



Puhdetöitä riittää vielä ennen kuin valmista tulee. Kivet ovat painavia, huomasin.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Kyllähän nyt turvempikin turvallinen tietää ettei kivet, tai pyöröpaalit, tai haravat, tai autot, tai muut kummat vempaimet voi liikkua :)(Edes ne autot, simmotis et joku meni ja jätti siin omal tutul pihal, sen tutun auto IHAN VÄÄRÄÄN PAIKKAAN! Hui!). No mut jos nyt sitten yhtäkkiä keskellä tuttua pihaa tai polunpinnarta onkin kivikasa tai jotain muuta ennennäkymätöntä, täytyy liikkeellä olla jotakin vaaaaaarallista... Hui, apua! Se syö mut tai ainaski melkkein varmasti ainaskin mun turvan!

Viukulle HALI!