sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Seinäjoen Käsityökorttelissa

Eilisaamuna starttasin täpötäyteen lastatun Kuplan klo 6.30 ja suuntasin kohti Seinäjokea. 


Kymmeneltä olin kasannut uutuuttaan hohtavan toritelttani (tilasin sen aiemmin keväällä täältä). Uskomatonta, että tämä kaikki - mukaanlukien teltan, neljä sinkkiämpärillistä betonia painoiksi ja pöydät - kulki sisällä kuplavolkkarissa!


Minulla kävi huono tuuri paikka-arvonnassa ja telttani oli takarivissä isojen telttojen jatkona, niissä monessa oli takaseinä ummessa minun puolellani ja niinpä paikalle sattuneet asiakkaat yllättyivät iloisesti, että tälläkin puolella joku on. Ilmapallot ja viirit onneksi liikkuvat ja viittilöivät värien ystäviä luokseni.






Hankin hiljattain toisenkin kokoontaitettavan, tukevan retkipöydän. Ompelin siihenkin huppumallisen pöytäliinan jäävelourista ja vaaleansinisestä valkopilkullisesta puuvillasta.



Aamupäivä oli vilkas, mutta iltapäivällä ehti istuskella ja ommella.



Viimeisen puolen tunnin aikana ukkoskuuro pääsi yllättämään ja niinpä me helteestä nuutuneet myyjät saimme virkistävän suihkun. Onneksi oli vaihtovaatteet ja -kengät mukana!




Takarivin paikasta ja ukkoskuurosta huolimatta oli taas oikein mukava päivä. Myyntiennätyksiä ei rikottu, mutta ihan turhakaan reissu ei ollut. Mielenkiintoisia juttutuokioita oli päivämn mittaan monta vanhojen ja uusien tuttavuuksien kanssa. Vähän juoniakin tulevaisuuden suhteen päästiin myös punomaan, kivaa on luvassa!

2 kommenttia:

MarLi kirjoitti...

Siis oikeesti on ihme miten tuo tavaramäär on mahtunut sisälle kuplaan??!! Varsinainen perheauto ja tilaihme :) Ihanan pirtsakka tuo sun toritelttasi ja värikkäät myytävät!

Jasmiina kirjoitti...

Itsekin hämmästelen tuota Kuplasta esiin taiottua tavaramäärää. Ja päivän päätteeksi katselen hölmönä ympärilleni, että mitä jäi torille, kun Kuplaan vielä itsekin sovin. Liftareita ei kyllä kyytiin poimita :D