tiistai 1. heinäkuuta 2014

Turun Käsityöläismarkkinoilla 1/2: torstai ja perjantai

Olen käynyt Turussa vain muutaman kerran, vaikka kaupunki on mielestäni Suomen kolmen kauneimman joukossa. Niinpä olikin nyt mukavaa päästä haistelemaan Aurajokivarren tunnelmaa Käsityöläismarkkinoille 26.-29.6.


Tapahtumaan suuntasin teltalla ja kuplalla. Torstaiaamuna kupla oli melkoisen täyteen pakattu, kuskin penkille sentään mahtui vielä.



Paria tuntia myöhemmin Vähätorille oli putkahtanut kuplan uumenista kaikki tämä (asiakkaita lukuunottamatta).


Meitä myyjiä oli Käsityöläismarkkinoilla noin sata. Aurajoen toisella puolen olivat Keskiaikaiset markkinat.



Markkinakonttori oli näin komea...


... siispä kuplakin pääsi sen kaveriksi markkinaväen ihasteltavaksi.



Tämän kevään käsityöläistapahtumista tuttu tamperelainen Keittiö kadulla & kylässä tuli Turkuunkin mukaan. Siispä muonapuoli oli turvattu. Falafel-tortilla oli hyvää, mutta myyntityöhön hiukan tuhdisti valkosipulista :D


Torstai-ilta hiljeni ja markkinat päättyivät klo 20.


Perjantaiaa,una pääsin matkaan tyhjällä kuplalla, sillä markkina-alueella oli yövartiointi ja teltan sai jättää paikoilleen.


Kirjaston edustalta ehdin ihailla pikku hiljaa päivään avautuvaa markkina-aluetta.


Perjantaina sää suosi ja väkeä oli sopivasti liikkeellä. Minulla perjantai oli myynnillisesti hyvä päivä vähän rauhallisemman avaustorstain jälkeen.


Illalla huristelin taas yöksi kotiin. Kilometrejä suuntaansa tuli n. 140.


Perjantain jälkeen tunnelmat olivat hyvät: hieno tapahtuma, ihan huippua myyjäseuraa, paljon kävijöitä ja tunnelmallinen Aurajokivarsi kauniine vanhoine rakennuksineen. Lauantaiksi oli odotettavissa tapahtuman kävijähuippu, sunnuntaille säätiedotus lupaili sadetta.

Ei kommentteja: