maanantai 29. helmikuuta 2016

Ratsuni Poju

Poju on ollut meillä nyt vähän yli vuoden. Voi, miten palkitsevaa on ollut, kun ratsastus ja yhteistyömme on mennyt koko ajan eteenpäin! Edes syksyn toipilastauko ei tuonut takapakkia.


Molemmat pidämme eniten maastoilusta. Menemme eri pituisia lenkkejä. Poju ei pelkää muuta kuin moottorikelkkoja. Se tunnistaa jo niiden jäljetkin ja jännittyy. Kivoimmat lenkkimme kulkevat osan matkaa päällekkäin kelkkareittien kanssa, joten ne tuovat vähän jännitystä elämään. Autojen kohtaaminen ei jännitä meistä kumpaakaan. Takaa ohittavan auton perään Poju mielellään kiihdyttäisi, se varmaan tuo sille muistoja raviuran autolähdöistä.


Vähälumisena talvena kenttä on ollut aika surkeassa kunnossa ja siinä en ole päässyt montaa kertaa menemään. Laitumen pohja oli välillä parempi. Kovin hienoa ei meidän ratsastuksemme vielä ole, reipasta puskatasoa :D


Edistyksen tuntee kuitenkin satulaan: Pojun suu toimii jo välillä kuin ratsun ja harjoitusravivaihde on löytynyt sisukset kääntävän munahölkän tilalle. Pysähdyksiä Poju ei meinannut alkuun ymmärtää ollenkaan ja ne ovat edelleen hieman hätäisiä, mutta hyviäkin on joukossa. Kaarevalla uralla aletaan pikku jumpan jälkeen taipua, vauhdissa vaikkapa pellolla Poju painaa kulmat lapa edellä suorana kuin kärryt perässään. Huisin tuntuista satulassa.


Maastossa löytyvät kaikki askellajit, tosin laukka on vielä raakaa. Mieluisimpia Pojulle tuntuvat olevan käynti pikkupoluilla ja kiitoravi hiekkateillä. Tietynlaisilla teillä se tarjoaa ravissa joka mutkan jälkeen kiitoa hilautumalla matalammaksi ja alkamalla levittää takasiaan. Välillä päästellään ja välillä pysytään hölkässä - minä olen saanut päättää. Aluksi Poju ei meinannut ymmärtää pidätteitäni satulasta, ja sain herätellä sitä kuuntelemaan vauhdin huumastaan koskettamalla sitä korvan juureen tai poskeen. Nykyään se hidastaa jo avuilla. Maastossa Pojun ravi on ravurin hölkkää. Aluksi se oli minulle tosi raskasta, keventäminen siinä on melkoisen aktiivista touhua. Nyt jaksamme hölkätä pitkiä pätkiä minun puuskuttamatta. Kiitoravissa olen aina kevyessä istunnassa ja sitä matalampana kaulaa vasten, mitä lujempaa mennään. Ratsun ravia on toistaiseksi nähty vain kentällä jumpan ja kokoamisen jälkeen, mutta ei minua haittaa, näinkin on hyvä.


Ruunakolmikkomme on hitsautunut tiiviiksi laumaksi. Okusta Poju on saanut hyvän leikkikaverin. Niillä on usein leijonan luola -tyyppinen viritys pihaton ovella: toinen on sisällä ja toinen on ulkona ja siitä sitten toisiaan härkitään. Viljami ja Poju eivät ole sydänystäviä, mutta Oku on tasapuolinen ja Viljamin kanssa sillä on omat rapsuttelunsa ja ne näyttävät jakavan suurimman osan vahtivuoroista. Poju on sapelihammastiikerien tähystyksen suhteen melko huoleton.

sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Heppakuulumisia

Hetkeen ei ole tullutkaan kerrottua hevosista ja heppatuttavat ovat jo vähän kyselleetkin. Hevoset ovat ehkä niin itsestäänselvä osa arkea, etten osaa ajatella sitä mitenkään raportoimisen arvoisena tai harrastuksena. Hevoset ovat perheenjäseniä ja elämäntapa.

Lapset ovat alkaneet kasvaa talutusratsastuksesta ohi.Toki edelleen talutellaan, varsinkin Pojulla, joka on liian vauhdikas ratsastettavaksi lapselle itsenäisesti.


Viljaminkin kanssa mennään välillä talutuslenkkejä.


Syksyllä kuitenkin otettiin uusi askel ratsastuksen saralla: lapset aloittivat ratsastustunnit.


Isolla ratsastuskoululla onkin ihan erilaiset puitteet ja käytännöt kuin kotitallilla! Ja mikä parasta, poneja, jotka lapset ylettyvät satuloimaan itse.




Ratsastuskärpänen puraisi tuntien myötä oikein tosissaan ja lapset innostuivat menemään Viljamilla itsenäisesti. Vanha Viljami ei kyllä aina ole samaa mieltä suunnasta ja vauhdista, mutta rauhallinen meno metsäpoluilla on ollut kaikkien osapuolten mieleen.


Keppihevosella voi mennä mistä vain!



Minä olen ratsastanut Pojulla pääosin maastossa. Tähän puuhaan olisi kiva saada välillä seuraa, mutta Viljami ei pysy Pojun vauhdissa, vaikka muuten sen voisi ottaa joku lapsista kyydissä käsihevoseksi.


Hevoselämä on tietysti paljon muutakin kuin ratsastusta. Pääosin se on lannan talikointia ja kärräystä ja kesäisin laidunten siirtoa ja veden kantoa.


Laidunkausi olikin viime vuonna tosi pitkä!


Ratsastuskoulussa ratsastuksen...


... ja omalla ponilla ratsastuksen välillä on hurja ero.



Ratsastustunnit jätettiin tauolle yritykseni joulusesongin startatessa lokakuun lopulla.


Hevoset viettivät ensimmäisen yönsä tallissa vasta lokakuun sateiden pakottamina.


Syksyllä Poju loukkasi jalkansa liukkaan kuraisella laitumella. Omaan ratsastukseeni tuli tauko ja ratsastusta aloiteltiin toipumisen edetessä pikku hiljaa. Vaikka Poju onkin vauhdikas, se ei onneksi kerää levossa pölhön virtaa.


Nyt lapset ovat alkaneet kysellä ratsastustuntien jatkamista. Niitä jatketaan, kunhan vauva kasvaa. Pojun kanssa olen päässyt taas ratsaille. Emme ole hypänneet vielä tapaturman jälkeen, mutta kaikissa askellajeissa päästellään jo tasaisella.


Hevosten lukumäärä on edelleen kolme. Viljami harmaantuu entisestään, Pojusta on tullut minulle se Oikea Oma Hevonen ja Okun selässä olen ollut viimeksi lähes vuosi sitten. Se siis selvisi kesäihottumineen viime kesästä, mutta niin tuhdilla lääkearsenaalilla, että tänä vuonna on vakavan mietinnän paikka.

lauantai 27. helmikuuta 2016

Puotielämää: helmikuu

Helmikuu on mennyt vauvan lumoissa. Puodilla on joka tapauksessa hiljaisin aika meneillään ja ovi ei käy asiakkaiden toimesta edes joka päivä. Niinpä saatoin hyvillä mielin pitää puodin parin viikon vauvaloman ajan kiinni.


Alkukuusta oli vielä täysi talvi. Tai ainakin kalenterin mukaan. Sade sulatti tältä seudulta lumet lähes kokonaan, mutta puodin näyteikkunaan tein vielä talvimaailman.




Vauvaloman jälkeen maa oli taas valkoisena, mutta talitintit lauloivat jo ilmassa on selvä kevään lupaus. Siivosin puodilta talven pois ja laitoin pääsiäisen esiin.





Varovasti kokeilin, miten puodin pyöritys pienen vauvan kanssa onnistuisi. Hyvin! Nyt puoti on taas hiljaisen kauden aukioloajoissa: kolmena päivänä klo 13.30 - 17. Olen ollut ompelemassa pidempiäkin päiviä sen mukaan, miten vauva on nukkunut. Ensi viikolla on Helsinki Horse Fair ja en ole vielä ihan saanut paikattua varastoja joulun jäljiltä.


Kiirusta pitää ja rehellisyyden nimissä täytyy sanoa, että yövalvomisetkin tuntuvat. Tänä vuonna yrityksen alkuvuosi on lähtenyt liikkeelle ennennäkemättömän vilkkaasti ja olen joutunut kieltäytymään monista kivoista tapahtumista. Täytyy ensi vuoden alkua suunnitellessa muistaa tämä! Nyt tapahtuu kivoja asioita yhtä aikaa.

Ja jotta niitä kivoja asioita olisi vielä lisää, saatoin vähän hieroa vielä hevoskauppojakin... Niistä kuitenkin lisää myöhemmin, nyt täytyy vähän järjestellä tallin karsinajakoa.

Niin, ja siellä puodilla näkyi sentään asiakkaitakin tällä viikolla: etelän talvilomalaisia oli liikkeellä. Tuntuipa kivalta hiljaiselon jälkeen!

perjantai 19. helmikuuta 2016

Harmaa neulehuivi

Jotain putosi pitkästä aikaa puikoiltakin: harmaa huivi itselleni. Kirppikseltä bongasin pussillisen vanhaa, vielä sitä ihanan laatuista kauniinharmaata Rose Mohairia. Haluaisin kovasti tehdä jokun ihanan pitsihuivin, mutta nyt ei vaan aika ja keskittymiskyky riitä. Mun neuleiden pitää olla helppoja ja mukana kuljetettavia. Siispä neuloin kolmionmallisen huivin pyöröpuikolla helmineuletta. Reunaan virkkasin jämälangoista kukkia ja kirsikoita. Tuli mieluinen.







keskiviikko 17. helmikuuta 2016

Yllätys Lasten Minihese -lehdessä

Kaverit olivat taas valppaina ja sain vinkin, että Lasten Minihese -lehden kannessa on joku tuttu. Kiitos, Hanna-Kaisa ja Ida! Hesburgerilla olivat niin ystävällisiä, että lähettivät mulle muutaman numeron ja vielä lahjakortinkin. Kiitos 


Risto Räppääjä-juttua oli kuvattu viime kesäkuussa Naantalissa tivoli/markkinakohtauksen kuvauspäivänä, jossa saimme olla koko perhe mukana avustajina. Voi, miten jännää! (Postaus tuosta kuvauspäivästä löytyy täältä.)


Olipa ylläri, että kansikuvan lisäksi Ahdin tilan keppihevossirkus ja ilmeisen linssilude tirehtööri näkyvät monessa sisäsivujen kuvassa!


Sekä Kupla että kauppa-auto (ja Mies tuossa kauppa-auton kulmalla).


No minä.


Keppihevossirkuksen teltta.


Ihmisjoukossakin porhaltaa ilmeisesti kohti kahvikojua itse tirehtööri. Vasemmalla Metkumetsän pormestari eli Vinkeen Kreetta.


Ja vielä pikkukuvassa kauppa-auton logokylki.


Olipas kiva juttu, lehti ja hauska ylläri!

tiistai 16. helmikuuta 2016

Lippuarvonta Helsinki Horse Fairiin



Kommentoi ja voita liput Helsinki Horse Fairiin Messukeskukseen 4.-6.3.2016!

Kommentoimalla tähän postaukseen olet mukana kahden Helsinki Horse Fair messulipun arvonnassa (arvo 36,-). Lippuarvonta suoritetaan 23.2. illalla ja osallistua voit 23.2. klo 17.00 asti. Jos osallistut anonyymina, muistathan ilmoittaa nimimerkin tai sähköpostiosoitteen mahdollisen voiton toimittamista varten.

Mitä enemmän osallistujia, sitä enemmän arvotaan palkintoja:

1-19 osallistujaa -> yksi lippupaketti
20-29 osallistujaa -> kaksi lippupakettia
30-39 osallistujaa -> kolme lippupakettia
40-49 osallistujaa -> neljä lippupakettia
50-> osallistujaa -> viisi lippupakettia

Voit moninkertaistaa voittomahdollisuutesi osallistumalla erillisiin arvontoihin myös facebookissa ja instagramissa (@jasmiinaahti #ahdintila) :)

Onnea arvontaan!

Se aika vuodesta


Ajattelin jo, että tänä vuonna nukutaan täysiä yöunia ja keskitytään yritykseen. Mutta tässä sitä taas ollaan! Ei huonoa elämää ollenkaan.

Puoti on kiinni ainakin tämän viikon ja nettipuodin tilaukset postitan tänään ja torstaina. Sähköposteihin vastaan verkkaisesti.

Voi hyvä tavaton, on tämä aina vaan niin ihanaa ja taianomaista!

tiistai 9. helmikuuta 2016

Tuttu sirkuskeppari Meidän Perhe -lehdessä

Uusimmassa Meidän perhe -lehdessä näkyy tuttu keppihevonen :) Onpa ihana juttu, kun kaveritkin bongailevat näitä - kiitokset Sallalle ja Marjutille :)


Välillä haaveilen, millaista olisi jos vuoden ajan olisi käytössä rajoittamaton markkinointibudjetti. Teettäisin kaiken mainosmateriaalin ja graafisen ilmeen kerralla kuntoon ja otattaisin tuote- ja PR-kuvat ammattilaisella. Voi, miten se helpottaisi elämää! Mutta siihen asti mennään kännykän kameralla ja improvisaatiolla. Mieleenpainunut päivä oli tämänkin kepparin kuvauspäivä: improvisoimme harjoittelija Paulan kanssa joulunalushulinassa kuvausstudion työhuoneen valkoiselle seinustalle. Kuvauksiin saatiin mukaan vielä pari asiakastakin. Olo ei ehkä ollut kovin professionaali, mutta hauskaa oli :D


Tämä keppihevonen lähti synttärilahjaksi pienelle ihmiselle. Terveiset julkkishepan omistajalle!