keskiviikko 6. heinäkuuta 2016

Keppihevostehtailija direktiiviviidakossa

Ihan kärkeen korostan, että tämä koko postaus on puhtaasti omaa pohdintaani ja omia tulkintojani. Tämä saattaa sisältää väärinymmärryksiä ja jopa asiavirheitä - ota siis itse selvää, mitkä lait, säädökset, direktiivit ja standardit koskevat juuri sinun tuotteitasi! Olen miettinyt tämän kirjoittamista jonkun aikaa ja epävarmuudesta huolimatta haluan tämän kirjoittaa, jos vaikka tästä olisi jollekin samojen asioiden kanssa painivalle pienyrittäjille hyötyä. Tämän asian tiimoilta toivon myös herättäväni ajatuksia ja ymmärrystä teissä, joiden ei omaa leipää ansaitessanne tarvitse painia näiden kanssa.

Suoraan sanoen, jos olisin tiennyt ennen keppihevossirkukseen karkaamista edes tämän, mitä nyt, en olisi koskenut leluihin pitkällä tikullakaan. Mutta onnellisia ovat tietämättömät ja rohkea rokan syö - hyvä, kun tähän vuoristorataan läksin :D



Yksi itselleni työläimmistä ja henkisesti raskaimmista yrittäjyyteen liittyvistä asioista ovat erilaiset lait, säädökset ja direktiivit. Yksinyrittäjänä talouteni ei kertakaikkiaan anna periksi käyttää näissä alaan erikoistuneen lakimiehen tai muun asiantuntijan palveluksia, vaikka totta tosiaan sille olisi tarvetta. Leluyrittäjyyteni alkumetreillä lähdin etsimään tietoa netistä. Google löysikin näppärästi Tukesin sivut ja sieltä aihetta koskevat sivut - mutta voi pyhä pamaus, mikä sillisalaattisammio! Eihän noita lukemalla juurikaan viisastunut, joten seuraavaksi aloin etsiä asiasta tietävän tahon yhteystietoja. Ei löytynyt.

Varasin ajan yritysneuvojalle, jotta sain keskustella näistä ja muistakin yrittämisessä askarruttavissa kysymyksissä. Yritysneuvoja sai selvitettyä Tukesista puhelinnumeron, johon voisin kysymyksineni soittaa.

Soitin. Ensimmäisenä sain Tukesista kaikenkattavan vastauksen:

"SÄ OOT YRITTÄJÄ, SUN PITÄÄ TIETÄÄ."

Ja näinhän se menee, itsenäisyys on (yksin)yrittäjyyden suola, sokeri ja etikka.


Tässä kuitenkin itsellenikin muistiinpanoiksi ja toivottavasti teille muille leluja valmistaville alkuunpääsyn avuksi muutamia oppimiani asioita. Huomaathan, että jo Tukesin sivuilla on tuhansia sivuja tekstiä tästä aiheesta, joten tämä pikkuruinen postaukseni ei todellakaan ole kaikenkattava!

- CE-merkki pitää olla kaikissa leluiksi luokiteltavissa tuotteissa, on ne valmistettu kuinka pienessä mittakaavassa tahansa ja kuinka pienille markkinoille tahansa

- aloita tutustumalla lainsäädäntöön, direktiiveihin ja standardeihin. Lainsäädännön kanssa pääsee alkuun esim. Tukesin sivuilla http://www.tukes.fi/fi/Toimialat/Kuluttajaturvallisuus/Kulutustavarat/CE-merkki/ ja http://www.tukes.fi/fi/Toimialat/Kuluttajaturvallisuus/Lainsaadanto/

- sivun http://www.tukes.fi/fi/Toimialat/Kuluttajaturvallisuus/Kulutustavarat/Tavaroiden-turvallisuusvaatimuksia/Lelut/ alaosasta löytyy linkki Leludirektiivin soveltamisoppaaseen (suora linkki: http://www.tukes.fi/Tiedostot/Kuluttajaturvallisuus/leludirektiivi_soveltamisopas%20rev%201.7.pdf)

- standardit ovat tekijänoikeuksien alaisia ja niitä saa tilata osoitteesta http://sales.sfs.fi/sfs/ . Keppihevosia koskevat ainakin standardit EN71-1, EN71-2 ja EN71-3. Standardeja saa ilmaiseksi luettavaksi myös oppilaitoksista.

- CE-merkki on sinun, valmistajan, oma vakuutus siitä, että lelu täyttää lainsäädännön, direktiivien ja standardien vaatimukset. Oma vakuutuksesi siis riittää. Voit kuitenkin halutessasi testauttaa tuotteet ulkopuolisella. Testausta tekevät lelujen osalta Tullilaboratorio ja SGS.

- tutustu vielä vaatimuksiin CE-merkinnän koosta ja muusta ulkoasusta. CE-merkki on kiinnitettävä tuotteeseen esim. ompelemalla saumaan, ei riitä että se on esim. riippulapussa.


Aika selvää pässinlihaa, kun yksinyrittäjänä tätä loppujen lopuksi maalaisjärjeksi kääntää. Nyt, kun yritys kasvaa ja edessä on vaihe, jossa en enää itse pysty pyörittämään tuotantoa, olen taas uuden edessä. Nämä ovat asioita, joihin ehdottomasti kaipaisin apua vatsahaavan välttääkseni. Olisin kaivannut kyllä jo aiemmassakin vaiheessa.

Olisipa joku ajukoppaan asennettava mikrosiru, joka sisältäisi nämä kaikki tiedot jotka minun yrittäjänä pitää tietää! Saisikohan sellaisen tulevaisuudessa y-tunnuksen rekisteröidessään?

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos kirjoituksesta! Tästäkin siis :-) Varmistui etten itse ainakaan laajenna tuotevalikoimaa lelujen suuntaan. Mulla ehti jo ollakin yks pehmolelu sukulaisvauvalla koeajossa :-D Sekä vauva että lelu voivat edelleen hyvin.
Keppiheppasi ovat kyllä ihania, melkein voisin itselleni haluta vaikkapa tuon mustapilkkuisen! Tosin varmastihan joku direktiivi kieltää keppihevosen yli 5-kymppisenä itselleen hankkimisen, mutta jos vaikka tuleville lapsenlapsille?! ;-)
Mukavaa kesänjatkoa ja tsemppiä toivottelee Raija

Jasmiina kirjoitti...

Kääks, vauvojen leluilla on vielät tiukemmat syynit. Nää mun on suunnattu yli 3-vuotiaille. Yläikärajaa ei ole ;D