torstai 22. syyskuuta 2016

Syksy tulee talliin

Kesäisin tallimme on tyhjillään. Omat eläimet ovat laitumilla ja talvihoidokit kesäkodeissaan. Ensimmäisinä talliin muuttivat taas kanat. Nämä ruskeat tehotytöt alkavat olemaan jo rotuisekseen vanhoja, joten vähän jännittää, miten ne tulevasta talvesta selviävät. Muuttolaatikosta hyppäsi tällä kertaa kolme ruskeaa rouvaa.


Joka kesä tallin ollessa tyhjillään, pesen sen painepesurilla. Joka toinen vuosi olen myös kalkinnut. Tänä vuonna oli taas kalkituksen aika. Kalkki tuo ihanasti valoa talliin ja se myös desinfioi. Kalkkimaalia saa ostaa valmiinakin, mutta itse sekoittaen tulee paljon edullisemmaksi: 30 kg säkki maatalouskaupassa maksaa n. 20 e ja se riittää meillä hyvin koko tallin sisätiloihin. Tänä kesänä aloitimme erillisen, lämpimän satulahuoneen tekoa ja kalkki riitti hyvin myös sen seiniin.


Ämpäriin vettä, sekaan kalkkijauhetta ja poran sekoituspäällä tasaiseksi. Teen suunnilleen lettutaikinan paksuista. Paksumpi ropisee helposti alas kuivuessaan, ohuemmalla kalkkivedellä kannattaa käsitellä ensimmäistä kertaa kalkittavat pinnat. Kalkin levitykseen on ihan oma pyöreä pensselinsä, mutta tykkään itse käyttää isoa ulkomaalisivellintä jatkovarren päässä. Suojalasit pitäisi tässä hommassa olla, mutta en osaa niitä käyttää. Varsi suojelee enimmiltä roiskeilta.


Hevoset ovat edelleen laitumella. Nyt ne ovat taas siirtyneet kauemmalta lohkolta niukemmalle laitumelle pihan viereen. Laitumelta ne pääsevät kulkemaan hiekkatarhaan ja pihattoon.


Tänä vuonna laumaan on tullut kaksi uutta hevosta ja se pistää poikaporukan pasmat aina hetkeksi sekaisin. Nyt on taas rauha maassa ja ruunat kavereita keskenään. Hoitoon ja leikkiin löytyy aina kaveri ja nukkujalle vartioija.


Rokikin sai pieniin kavioihinsa kengät. Ihan ylisöpöt isoihin suomenhevosen kenkiin verrattuna!


Nyt on päästy Rokinkin kanssa tutkimaan sorateitä. Humu kantaa hienosti lapsia, kaikki voivat jo ratsastaa sillä ilman taluttajaa.


Syksyistä puuhaa riittää myös pelloilla. Puimurit ovat taas liikkeellä ja me olemme päässeet olkipaaleja keräämään.


Viljami kiittää ja nauttii uusista oljista. Pihatto on sen lempipaikka, eikä vähiten siksi, että Paras kaveri Oku viihtyy siellä myös.


Vielä hetken saavat tallin hevoskarsinat olla tyhjillään.

Ei kommentteja: