perjantai 28. lokakuuta 2016

Ihmeellinen minimaailma

On täällä tehty käsitöitäkin! Tämä homma vain edistyy niin hitaasti, että raportoitavaa ei juuri ole ollut. Tytöt ovat halunneet nukkekoteja jo pitkään ja Auroralla sellainen on ollutkin - kaupan versio, jonka tyttö on "sisustanut" itse mm. tusseilla. Painavaa taloa on myös lapsen voimin kuljeteltu, joten se on saanut osakseen monta kolhua ja liimaukset ovat irtoilleet. Olemmekin tarkoituksella odotelleet, että tytöt kasvavat vähän ennen kuin alan itse tehdä nukkekoteja. Tuhoisamman iän leikit on hoidettu muovisilla taloilla ja niillä ihan parhailla: itse kenkälaatikoista askarrelluilla.

Nyt on kuitenkin tullut se aika, että tavarat alkavat pysyä ehjinä. Tähän ideaan rakastuin viime vuonna Tampereen Kädentaidot -messuilla, joilla Maria Malmströmin osasto oli lähellä omaani. Minun oli saatava tytöille ompelukonelaukkunukkekodit!


Ihan ihmeellisellä tuurilla löysin lyhyen ajan sisällä kirppikseltä kaksi samanlaista punaista ompelukonelaukkua. Täydelliset!

Aloitin syksyllä kansalaisopistolla Roombox-kurssin. Siellä teen eri projektia, mutta koska nämä miniprojektit sisältävät ihan hirmuisen määrän liimausta ja maalausta ja varsinkin niiden kuivumisen odottelua, ehdin oman projektini ollessa kuivumassa puristimien välissä aloitella myös tyttöjen ompelukonelaukkuja. Ihan ensimmäinen työ on vuorien purkaminen. Näissä laukuissa ei ollut erillistä lokeroa polkimelle ja tarvikkeille, joten purkaminen hoitui helpolla. Vuorimuovinkin liimaukset olivat vuosien saatossa irtoilleet.


Tein katkoteräveitsellä ikkuna-aukot ja liimasin niihin vanhasta, rikkinäisestä nukkekodista irrottamani ikkunat. Tapetoin talot. Tämän ihanan Pip Studion Early Bird -tapetin jämät riittivät juuri sopivasti vielä näihin. Teen nänä nukkekodit niin, että niihin sopivat 1:12 kalusteet, mutta mittakaava ei ole ihan tarkka. Laukkuhuoneet ovat mittakaavaan hurjan korkeat ja muutenkin haluan niihin vähän Liisa Ihmemaassa -henkeä, joten suurikuvioinen tapetti sopii paremmin kuin hyvin. Kattona on valkoista tapettia ja lattiana dc-fix -kalvoa.


Tyttöjen taloihin halusin ehdottomasti pihat. Siispä sisätilojen jälkeen puutarhatöihin! Hahmottelin vapaalla kädellä pihojen pohjapiirrokset ja maalasin vanhalla seinämaalin jämällä kiveysten pohjat.


Roombox-kurssilla oli yksi kerta omistettu massailulle. Meillä kotona lapset ovat kyllä tehneet fimo-massasta vaikka mitä, mutta minä en ole sitä kokeillut aiemmin. Nyt tein pieniä esineitä projekteiheni: yksityiskohtia omaan projektiini, kakkuja ja osia ompelukonelaukkutalojen pihoille tuleviin lampiin.


Yhden yön kulutin youtubessa tutkimassa, miten tehdään minimaailmaan vettä. Siihen löytyi omat aineensa, joiden saapumista nyt jännityksellä odotan. Karppilampien pohjat ovat valmiina. Pihanurmikot tein velourista, lampien pohjat retropuuvilloista ja kiveysten kivet leikkasin dc-fixistä. Lammet reunustin kuumaliimaamalla oikeita kiviä.



Kuten arvasin, tämä harrastus vie mennessään! Minulla on syksyn ajan pyörinyt näitä keskeneräisiä projekteja kolme, eivätkä ne suinkaan ole pysyneet pikkuruisella työpöydälläni ompelunurkkauksessa :D

Ei kommentteja: